Siirry suoraan sisältöön

Miten minä voin?

Miten minä voin? Kysymys, joka meidän jokaisen pitäisi esittää itsellemme aika ajoin.

Monet krooniset sairaudet kehittyvät useiden vuosien aikana. Saamme pieniä muistutuksia ja vinkkejä siitä, että kaikki ei ole ihan okei. Pysähdymmekö kuuntelemaan näitä kuiskauksia ja ymmärrämmekö, että nyt olisi korkea aika ryhtyä toimeen?

Nyt kun itselle on ikää jo karttunut, niin entistä tärkeämmäksi koen oman terveyden ja sen mukanaan tuoman elämänlaadun. Minun tavoitteeni on elää pitkään ja terveenä. Tai sanotaanko toisin päin: terveenä pitkään. Sama tavoite on varmasti sinulla, meillä jokaisella.


Työuraa minulla on takana tukkukaupan, pankin, ympäristöalan ja viimeiseksi säätiön palveluksessa yhteensä useita vuosikymmeniä. Tarkalleen 44. Nyt olen jo eläkkeellä palkkatöistä, mutta töitä teen edelleen oman yritykseni kautta. Perustin toiminimen 20 vuotta sitten, kun opiskelin hyvinvointialalle. Sinne päädyin, kun etsin apua omiin vaivoihini. Kiinnostus kasvoi haluksi tietää enemmän syistä vaivojen ja sairauksien taustalla.

Valmistuin erikoishermoratahierojaksi vuonna 2002 ja siitä lähtien olen etsinyt uusia tapoja auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Mm. koulutettu hieroja (2006) Kalevalainen jäsenkorjaaja (2008), Trager-terapeutti (2009) sekä monia, monia muita täydennyskoulutuksia mm. NLP Practitioner ja muita lyhyempiä kursseja. Ravinnon merkitys terveydelle on erityisen kiinnostavaa ja erilaisilla verkkokursseilla kartutan koko ajan tietämystäni. Hoitoja teen vielä jonkin verran supistetulla valikoimalla. Niistä voit lukea Hoidot-osiossa.

Tällä hetkellä Young Livingin eteeriset öljyt ovat lähellä sydäntäni! Voi miten ihminen voikin olla niin innostunut noista pienen pienistä luontoäidin aarteita täynnä olevista öljypulloista. Niiden mukana on avautunut uusi ja rikas maailma. Ihana öljy-maailma. Ja öljy-yhteisö. Niin paljon uutta opittavaa, niin mielenkiintoista ja niin mukaansa tempaavaa. Olet sydämellisesti tervetullut hyvinvoinnin polulle ja iloiseen joukkoomme!

Fysikaaliseen BEMER® -verisuoniterapiaan tutustuin kollegani suosituksesta. Meidän perhe on vannoutunut BEMER®-terapian käyttäjä jo vuodesta 2010. Olen myös BEMER Partner eli edustan ja jälleenmyyn BEMER-hoitolaitteita.

Terveys ja hyvä elämänlaatu ovat lopulta ne tärkeimmät asiat. Olen kokenut mielenkiintoisena ja mielekkäänä tehdä tätä työtä ja auttaa kanssakulkijoitani.

Kun voit hyvin, olet elinvoimainen ja energinen, kehosi on kivuton ja vahva ja mielesi on joustava.

Kirjoitan blogiini pieniä juttuja hyvinvoinnin maailmasta. Käy kurkkaamassa!

  • Melissa
    Öljytiimin nimeä keksimässä Olen ollut mukana Young Livingissä syksystä 2017 alkaen eli olen jo hyvän aikaa nauttinut luonnollisesta ja puhtaammasta elämäntavasta ja samalla vienyt viestiä hyvinvoinnin vallankumouksesta eteenpäin. Olin tuolloin jäämässä palkkatyöstäni eläkkeelle parin vuoden kuluessa ja tuumin, että haluan kuitenkin tehdä jotain mielekästä. Young Living tuli kuvioihin juuri sopivasti. Olen alusta lähtien aktiivisesti osallistunut… Lue lisää »Melissa
  • Kuinka säilytän eteerisiä öljyjä?
    Minulle on kertynyt huomattava määrä eteerisiä öljyjä, osa on avattuja pulloja ja osa vielä avaamatta. Yritän käyttää avatut pullot ensin, mutta joskus se avattu pullo vaan on kateissa ja sitten tulee avattua uusi pullo.  Eteeriset öljytkin vanhenevat ja menettävät tehoaan pitkään varastoituna. Korkealaatuiset eteeriset öljyt pakataan tummiin lasipulloihin juuri säilyvyyden takia. Valo, kuumuus ja happi… Lue lisää »Kuinka säilytän eteerisiä öljyjä?
  • START. LOVE. SHARE.
    Olin jo vuosikymmeniä sitten vaihtanut deodorantin alumiinittomaan, ostin mielestäni hyviä, luonnonmukaisia tuotteita ihonhoitoon, hiustenpesuun ja katsoin minkälaisilla aineilla pesin pyykit ja kodin.
  • Salaperäiset, viettelevät tuoksut
    Tuoksut viettelevät ja lumoavat. Niillä on useiden satojen vuosien ajan hurmattu, niitä on käytetty uskonnollisissa riiteissä, niillä on käyty kauppaa, löydetty uusia mantereita, sodittu ja käyty kauppaa. Ne ovat olleet erittäin kalliitta ja haluttuja. Vain rikkaimmilla oli niihin varaa. Mitä ovat eteeriset öljyt? Ne ovat kasveja tiivistetyssä, nestemäisessä muodossa. Ne sisältävät ainesosia, joiden avulla kasvit… Lue lisää »Salaperäiset, viettelevät tuoksut
  • Young Living palkitsee
    Young Living palkitsee Kun avaat Young Living -jäsentilin, voit tehdä kertatilauksen tai liittyä suoraan Essential Rewards -ohjelmaan eli kuukausitilaajaksi. Essential Rewards on siis kuukausitilausohjelma ja mitä pidempään olet mukana, sitä enemmän keräät pisteitä ja saat hankittua Young Livingin tuotteita näillä pisteillä, maksat vain postikulut. Milloin sinun kannattaa liittyä ohjelmaan? Jos minulta kysyt, niin ihan heti… Lue lisää »Young Living palkitsee