Taas eletään sitä aikaa, kun erilaiset taudit kiertävät keskuudessamme. Viime syksyn ja tämän alkutalven aikana niitä tuntuu kiertäneen todella paljon, varsinkin monessa lapsiperheessä on oltu kovilla. Yhdestä taudista on tuskin selvitty, kun uusi on jo tarttunut.
Itse olen onneksi toistaiseksi välttynyt noilta taudeilta. Kun nuha tai flunssa pääsee yllättämään ja tulee tukkoisuutta, limaa kertyy ja yskittää, käytän vanhoja hyviä konsteja.
Luonnollinen hengitys tapahtuu nenän kautta sekä hereillä että nukkuessa. Nenän tehtävä on puhdistaa, lämmittää ja kosteuttaa hengitysilma ennen sen kulkeutumista keuhkoihin. Nenä vastaa myös hajuaististamme.
Kun olo on tukkoinen, tuntuu ettei ajatuskaan oikein juokse eikä ruoka maistu. Tässä muutamia kotikonsteja avuksi.
Höyryhengitys lievittää tukkoisuutta
Höyryhengitys on helppo ja tehokas keino avata hengitysteitä. Tarvitset vain astian, kuumaa vettä ja pyyheliinan. Lisäksi voit käyttää jotain hengitysteitä tukevaa eteeristä öljyä tipan. Kaada vettä metalli- tai lasikulhoon, kumarru kulhon ylle ja peitä pääsi pyyheliinalla. Varmistu ettei höyry ole liian kuumaa. Hengittele jonkin aikaa nenän kautta sisään ja ulos. Jos se ei onnistu, niin hengittele sekä nenän että suun kautta. Pikku hiljaa nenä avautuu. Lisää kuumaa vettä, jos tarvis. Minun tekniikkani pyyheliinan kanssa on, että peitän vain nenän ja suun kulhon ympärille, silmät ja muun osan päästä jätän peittämättä.
Young Livingin eteerisistä öljyistä voi suositella esim. eukalyptuksia, ravintsaraa, R.C.-öljysekoitusta.
Nenähuuhtelu avaa tiehyitä
Nenäkannu eli sarvikuono on loisto keksintö. Nenähuuhtelu on vanha joogatekniikka (alkuperäinen nimi Jala Neti) ja tulee siis Intiasta. Siellä nenähuuhtelu on osa yleistä henkilökohtaista hygienian hoitoa.
Tarvitset siis nenäkannun, lämmintä vettä ja merisuolaa tai ruususuolaa. Nenäkannuja on saatavilla ainakin apteekeista ja luontaistuotekaupoista. Paketissa on hyvät käyttöohjeet ja annosmitta, jolla saat juuri oikean suolapitoisuuden eli saman kuin kehomme suolapitoisuus muutenkin. Merisuolan liukenemin kestää tovin. Hyvä konsti onkin liuottaa merisuola pieneen tilkkaan kuumaa vettä ja lisätä sitten kylmää vettä sen verran, että saat kädenlämpöisen liuoksen.
Koska käytössäni on eteerisiä öljyjä. lisään niitä joskus mukaan. Hyviä vaihtoehtoja ovat olleet laventeli-öljy ja copaiba-öljy. Tuntuu, että ne rauhoittavat limakalvoja yhdessä merisuolan kanssa paremmin kuin pelkkä merisuola. Yksi tippa jompaa kumpaa öljyä riittää.
Kun käytän eteerisiä öljyjä, valitsen hienon merisuolan. Imeytän eteerisen öljyn ensin ruokalusikalliseen merisuolaa ja otan siitä sitten tarvittavan määrään nenäkannuun. Lopun suolan laitan pieneen lasipurkkiin seuraavaa käyttökertaa varten. Kansi kannattaa sulkea huolella, koska eteerinen öljyhän on haihtuva öljy.
Suosittelen nenähuuhtelua ennaltaehkäisevästi, varsinkin jos sinulla on taipumusta poskiontelotulehduksiin tai pitkittyneeseen nuhaan.
Kurlaa suolavedellä karheus kurkusta
Kurkkukipu on usein flunssan ensimmäisiä oireita. Lämmin juoma tekee hyvää ja yleisestikin kannattaa sairaana huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Suolavedellä kurlaaminen on vanha konsti, joka voi lievittää kurkkukipua. Liota hieman merisuolaa veteen (keitä vesi, sekoita siihen suola ja jäähdytä sopivaksi) ja kurlaa kurkkua tällä vedellä. Sylje kurlausvesi pois. Laitan noin vajaan teelusikallisen merisuolaa lasilliseen vettä.
Yskään olen hyväksi todennut hunajan. Kuuma hunajavesi rauhoittaa hetkessä yskänpuuskat.
Jos tunnet, että nuha tai flunssa kolkuttelee ovella, niin ensimmäiseksi muista lepo. Elimistösi taistelee alkavaa tulehdusta vastaan ja lepäämällä autat luontaista paranemista. Lepo ja nesteytys ovatkin ne ensimmäiset askeleet tervehtymisen tiellä.
Hyvää alkanutta vuotta 2023! Pysytään terveinä!
Maarit